perjantai 18. maaliskuuta 2011

The Gorgeous Blogger

Näin alkuun kiitokset IntellektuEllille tämän kunnian myöntämisestä !

The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Pelin henki: jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka sen ansaitsevat.

Milloin aloitit blogisi?
Live with L on vielä suhteellisen nuori ja on vieläkin vasta kehittymässä omaksi itsekseen. Ensimmäisen postauksen tein 21.9.2010. 


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
No siis, tämä blogihan kertoo kaikessa yksinkertaisuudellaan minusta, mun vaatteista ja oikeestaan kaikesta mikä liittyy muhun. On jotenkin tosi hauskaa aina suoda itselleen sellainen hetki päivästä, jolloin ajattelee vaan itteensä ja saa vielä julkisesti kertoo itsestään ja mikä parasta- ihmiset haluaa lukea jorinoita mun elämästä. En nyt halua vaikuttaa liian itsekeskeiseltä, mutta hei, täähän on tavallaan terapiaa. 


Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Mun mielestä jokaikinen blogi on erityinen, koska kenenkään elämä ei ole tismalleen samanlaista. Kaikilla on oma tyyli kirjoittaa ja jokainen katsoo elämää vähän erilailla.
Minunlaistani ei ole toista.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Nyt täytyy kyllä myöntää, että se oli tuo Fox Cubin Iina. Mun mielestä oli niin siistiä, että Iinalla oli oma blogi ja vielä kun aluks oltiin niin salamyhkäsiä, että blogin osotetta ei suostuttu kertomaan. Pakkohan munkin oli siis saada oma. 

 
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Tää onkin hauska kysymys, koska ihan pari päivää sitten mietin, että ei tää blogi nyt oo yhtään sitä mitä olisin tästä halunnu ja kuka tällästä shaibaa haluaa edes lukea.. Sitten totesin, että hei ihan sama. Voin muuttaa tätä ihan minkälaiseks haluan, millon vaan haluan. Tällä hetkellä en taida haluta. Enemmän lukijoita olis tietenkin aina plussaa, mutta siihen en ihan suoranaisesti taida pystyä vaikuttamaan.  



Haastan mukaan nyt ainoastaan minulle entuudestaan tuntemattomia blogeja. Tämä ihan siitä syystä, että kovasti haluaisin uutta seurattavaa blogilistalle ja tämä nyt on ainakin laiskalle ihmisille hyvä konsti. 



MUODIN VUOKSI
PUOLIPUKEISSA
NINA'S BEAUTY
LIFE WITH MARIELLA
BUTTER FOR MY PIECE OF BUN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti