Taas vaihteeksi mun perheeni on kokenut ison menetyksen, kun perheenjäsen siirtyi ajasta ikuisuuteen. Siitä johtuen myös blogi on ollut taas tauolla.
En todellakaan ala kirjoittamaan kuolemasta mitään puuduttavaa itkuvirttä, koska kuolema todella on osa elämää, siinä missä syntymäkin. Se pysäyttää monta elämää hetkeksi. Ehkä koska ystävän ja isän kuolema on vieläkin mielessä niin vahvana, alan ymmärtää kuinka vahva ihminen onkaan silloin kun on vaan pakko olla. Alan myös sisäistämään ja ymmärtämään sanontaa "elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi". Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä todella voi tuoda tullessaan.. tai edes tuleeko sitä.
Voi olla, että mentiin vähän turhan diippiin aihemaailmaan, mutta nämä asiat allekirjoittaneen mielessä kuitenkin liikkuu nykyisin.
Laitan loppuun vielä muutaman kuvan, jotka puhelimella nappasin viime viikonloppuna tuolla Mikkelin keskustassa pyöriessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti