Noku muutkin nii määkin.
Hirvittävän monet ihmiset kokoo tähän aikaan vuodesta pienen paketin itsestään ja mitä tänä vuonna on omassa elämässä tapahtunut. Monet täyttää sitä samaa iänikuista kysymyslistaa missä kysytään ne mieleen jäädyt päivämäärät jne. mutta mun mielestä ne on jotenkin tosi tylsiä, eikä niissä oo mitään henkilökohtasta, kun ei saa edes ite valita mitä haluaa kertoo omasta elämästään ja kuinka paljon. Jokatapauksessa määkin halusin muistella mitä tänä vuonna ees onkaan tapahtunu.
Jännittävintä mitä tänä vuonna mulle tapahtu oli muutto Mikkeliin. Yksin. Ilman ketään. Tai niinhän mä luulin. Heti ekana päivänä sain kavereita, eikä todellakaan tarvinu jäädä yksin. Sain myös pari uskomatonta ystävää, joita mulla on jo nyt ikävä ja joudun oottamaan ties kuinka kauan, että nään ne taas. Ja ylläriylläri ne on Iina ja HR. Koulu itsessään on myös mun tähän astisen elämän yks hienoimpia asioita mitä oon saanu aikaseks.
Oon saanu olla mun uudessa työpaikassa töissä ensimmäistä vuotta ja oon nauttinut täysin rinnoin. Sieltäkin oon saanu uusia tuttavuuksia ja työkin on hauskaa.
Mun pikkusisko palasi eilen parin kuukauden Austarian matkaltaan ja oli ihanaa saada se taas kotiin. Itsekkin sain taas kokea New Yorkin ilon kolmannetta kertaa ja ens vuonna otetaan se neljäskin. Ensi vuodelle on ollu vähän puhetta ja yhestä Irlannin matkasta.. (eilen sitä taidettiin mainita ekan kerran, joten täytyy ehkä vielä suunnitella vähän :D)
Ei tää vuosi tietenkään oo ollu pelkästään ruusuilla tanssimista vaan myös kaikkee muuta. Aloin seurustella T:n kanssa 5 ja puoli vuotta sitten ja viime vuodet on menny vähän penkin alle. Päätettiin yrittää viimesen kerran seurustelua mutta eihän siitä mitään enää tullut. Ollaan yhä tosi läheisiä ystäviä ja näin, mutta kyllä se joka päivä kaihertaa mieltä. Täytyy kyllä sanoo, että ei todellakaan oo pelkästään kurja asia tämäkään ollu, koska oon mun mielestä kasvanu ihmisenä tosi paljon ja odotan jo innolla, että mitä se ensi vuosi pitääkään sisällään, koska siitä aijon nauttia aika paljon erilailla.
Ehkä kaikista eniten mua harmittaa, että en oo kerinny näkemään niitä mun "vanhoja" ystäviä todellakaan tarpeeks, enkä tuu tän koulun takia näkemäänkään. Tän loman aikana pyrin kyllä viettämään näidenkin murujen kanssa aikaa mahdollisimman paljon, mutta alan kohta tehdä myös töitä oikein olan takaa, että sitä vapaa-aikaa ei mitenkään ruhtinaallisesti jää.
Tän vuoden paras musiikkilöytö on ehdottomasti Bruno Mars ja sen uusi albumi doo-wops & hooligans. Ja biisi tietenkin Grenade.
On tietty tapahtunu paljon muutakin kaikkee kivaa ja kurjaa ja kaikkee siltä väliltä, mutta tässä nämä mitkä nyt on päällimmäisenä mielessä.
Enää tämä päivä joulun odotusta ja huomenna saa luvan kanssa rentoutua. Ihanaa !
puspus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti