tiistai 14. kesäkuuta 2011

The Balm

Tänään kokeiluun vihdoin pääsi The Balm- merkkinen Balm Shelter. Kyseessä on siis kasvorasva, missä on mukana jotain sävyttäviä ainesosia. Tietojen mukaan tämä antaa ihon hengittää kuitenkin samoin kuin kyseessä olis ihan tavallinen rasva. Mukana on myös suojakerroin 18.


Heti kun tää puteli osu netin ihmeellisessä maailmassa mun silmiin, olin myyty. Erittäin herkkäihoisena ja ikäkriisissä rypevänä olentona oon nyt enemmän ruvennu kiinnittämään huolta ihon kunnolliseen puhdistukseen ja samalla siihen pakkelikerrokseen mikä kasvojen ihoa päivisin peittää. Varsinkin kun näppyjä tai sellasia ei kauheesti ole, niin pelkkä sävyjen tasoitus riittää mainiosti. 

Otin vertailun vuoksi kuvan mun jo meikatuista kasvoista, jossa tänään siis meikkipohjana on ainoastaan tämä kyseinen rasva.

Tulos on mun mielestä vähintään hyvä, koska peittävyyttä on vähän, mutta samalla huokoset ei tukkoudu meikinpohjustusvoiteista ja puutereista. Tämä jää kyllä koko kesäksi käyttöön ! The Balmia saa ostettua ainakin nelly.comista.

Nyt kun on meikkailtu, niin tämä tyttö voi lähteä suunnistamaan pikkuhiljaa kohti Mikkeliä ja iki-ihanaa Iinaa ! Tähän aiheeseen palataan varmasti myöhemmin. Heippa !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti